Onneksi on edes vaalit

(Julkaistu Keski-Uusimaan mielipidepalstalla 17.2.2021)

Viime aikoina on käyty keskustelua kevään kuntavaalien kohtalosta. Julkisessa keskustelussa on perustellusti argumentoitu niin vaalien siirtämisen, kuin ajallaan järjestämisenkin puolesta.

Tällä hetkellä kuntavaalit on määrä järjestää 18. huhtikuuta koronatilanteesta huolimatta. Ja hyvä niin. Vaalien siirtäminen on iso periaatteellinen kysymys. Suomessa kuntavaaleja on siirretty vain kahdesti. Ensimmäisen kerran syynä oli toinen maailmansota vuonna 1939. Toinen kerta onkin tuoreessa muistissa, kun viime kierroksella kuntavaalit haluttiin siirtää pysyvästi syksyltä keväälle.

Vaikka tulevien vaalien järjestämisessä voidaan nähdä vakavasti otettavia uhkiakin, näen itse niiden järjestämisessä myös aivan ennennäkemättömiä mahdollisuuksia.

Suurin huoli vaalien toteuttamisessa liittyy luonnollisesti koronatilanteeseen sekä sen ennakoinnin haasteisiin. Vaalien järjestämisessä tulee ennen kaikkea ratkaista äänestäjien ja vaalivirkailijoiden terveysturvallisuuteen liittyvät kysymykset, sekä karanteeniin määrättyjen henkilöiden äänestämisen mahdollisuuden turvaaminen. Nämä ovat asioita, jotka ovat ratkaistavissa hyvällä suunnittelulla ja riittävillä resursseilla.

Mutta entäpä ne ennennäkemättömät mahdollisuudet?

Korona-ajan myötä elämän fokus on siirtynyt tiukemmin arkeen. Matkustus- ja kokoontumisrajoituksien, sekä etätyösuosituksen myötä elämä pyörii vahvemmin kodin, perheen ja lähiympäristön äärellä. Juuri tämän elämän fokuksen muutoksen johdosta myös ihmisten arkea ratkovilla kuntavaaleilla on mahdollisuus kasvattaa mielenkiintoaan. Ja sen kuntavaalit kyllä ansaitsisivatkin.

Kuntaliiton viime syksynä tekemän kyselyn mukaan useampi kuin kolme neljästä uskoo äänestävänsä kuntavaaleissa. Kuulostaa lupaavalta. Sellaiset äänestysprosentit olisivatkin jotain ihan muuta, kuin tällä vuosituhannella alle 60%:ssa laahanneet lukemat.

Kun kulttuuririennot ovat tauolla ja seikkailunhalu tukahdutettu, onneksi on edes vaalit.

Vaalirauhaa ja –iloa kaikille!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *