Herätkää äänestämään!
Seurakuntavaalit tulee, aiotko äänestää? Syystä tai toisesta kirkon verrattaen massiivistakin jäsenistöä on ollut tuskallisen hankalaa houkutella vaaliuurnille. Seurakuntavaalien äänestysprosentti on perinteisesti ollut demokratian näkökulmasta vähintäänkin kyseenalainen. Viime vaaleissa 2018 valtakunnallinen äänestysprosentti oli vain 14,4%.
2010 asiaan haettiin parannusta ulottamalla äänestysoikeus ensimmäistä kertaa 16 vuotta täyttäneisiin seurakunnan jäseniin. Mediahuomiota vaaleille haki myös eräs julkkispappi lupautumalla tatuoimaan kirkkohallituksen logon itseensä, jos äänestysprosentti yltäisi 20:een. Ei yltänyt. Jäi 17 prosenttiin. Ei tullut tatuointia.
Vaikka evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä on ollut laskusuunnassa, edelleen suurin osa, syyskuun tilaston mukaan 3 659 365 suomalaista, kuuluu kirkkoon. Järvenpään seurakunta pitää alueemme suurimman seurakunnan paikkaa noin 28 000 jäsenellään, Tuusula kakkospaikkaa noin 26 000 jäsenellään ja kolmatta sijaa koristaa Kerava noin 21 000 jäsenellään. Ei mitään pikkuklubeja.
Oma suhteeni kirkkoon ja seurakuntaan on vaihdellut elämäni varrella. Se on ilmeisen tyypillistä. Kun nyt mietin elämääni taaksepäin, huomaan että kotiseurakunnallani on ollut merkittävä rooli monessa tärkeässä asiassa elämässäni. Perinteisten häiden, ristiäisten ja hautajaisten lisäksi ymmärsin seurakuntamme olleen vahva osa lapsuuttani ja nuoruuttani, millä on ollut lopullisiakin seurauksia ihmisenä kehittymiselleni.
Mukavat ikimuistoni alkavat jo pyhäkoulusta, seurakunnan järjestämiltä retkiltä ja leireiltä sekä rippikoulusta ja sen jälkeisestä nuorten toiminnasta. Leireillä ja toiminnassa oli turvallinen, toivottu olo. Sain kokemuksia, joita haluan vaalia vielä aikuisenakin – esimerkiksi Lapin luontoon hakeutuminen. Huomionarvoista on myös se, että riparin myötä kaupunkimme nuorten ikäluokka sekoittuu ensi kertaa luontevasti koulurajojen yli. Itse sain silloin uusia syviä ystävyyssuhteita, jotka kantavat edelleen.
Omat kokemukseni ja kiitollisuuden aiheeni ovat pienen pieni osa kaikesta siitä hyvästä, mitä seurakunnissa tehdään. Jokin aika sitten koteihin jaettu seurakuntamme syysesite oli innostavaa luettavaa kaikessa toimintakirjossaan.
Kirkko tarjoaa toimintaa, tapahtumia, tukea ja tiloja elämänkaaren eri vaiheissa. Kirkko ottaa syliinsä ja kohtaa vaikeimmallakin hetkellä. Tämän sain itse kokea tänä vuonna kun isäni irroitettiin hengityskoneesta hoidon tehottomuudesta johtuen. Tilanteessa mukana ollut pastori toi keskuutemme turvaa, arvokkuutta ja lempeyttä. Sen jälkeen kun hän oli pyyhkäissyt isäni viimeisen kyyneleen, hän pyyhkäisi omansa.
Mietin yhä useammin ja useammin miten hienoa on, että näinä huuruisina aikoina meillä on kirkko. Jotain pysyvää, epäironista, mukavaakin. Ihanan epäkaupallista, pyyteetöntä ja pyhää. Ei ristiriidatonta, mutta niin monella tavalla mittaamattoman arvokasta.
Seurakuntavaaleilla valitaan luottamushenkilöt vaikuttamaan mm. seurakunnan toimintaan, rekrytointeihin ja taloudenpitoon. Kyse on seurakunnan toiminnan ja ilmapiirin kannalta merkittävästä asiasta. Herätys.
Kirjoittaja on järvenpääläinen yrittäjä, erityisope, alue- ja kaupunginvaltuutettu sekä aluehallituksen jäsen (vihr.).
