Moi, mä olen Tiia!

Lähdin mukaan politiikkaan vuoden 2008 kuntavaaleissa ja sillä tiellä olen. Vahva tarpeeni ymmärtää ympäröivää maailmaa sekä vaatimukseni reilusta meiningistä ajoivat minut mukaan. Puolueena Vihreät heijastelee voittopuolisesti omaa arvomaailmaani. On löydettävä tasapaino luonnon kanssa, puolustettava yhdenvertaisuutta sekä rakennettava avointa, kehittyvää ja kestävää yhteiskuntaa, jossa niin ihmiset, eläimet kuin luonto voivat hyvin.

Olen koulutukseltani teologian kandidaatti, pääaineenani sosiaalietiikka ja sivuaineina erityispedagogiikka sekä sosiaalipsykologia. Olen suorittanut myös markkinointiin ja brändin rakentamiseen liittyviä opintoja. Viimeisimpänä koulutuksena suoritin Luontoliikunnan ohjaaja -kurssin Vierumäellä. Oppiminen on elämän mittainen matka.

 

Parikymmenvuotisella työurallani olen ehtinyt kartuttamaan kokemusta jo monesta. Minulla on pitkä ravintola-alan tausta sekä vuosien erityisopettajatyön kokemus. Olen myös työskennellyt viestinnän ja brändien rakentamisen parissa. Yrittäjänä olen toiminut yhteensä yli seitsemän vuotta. Tein paluun erityisopettajan hommiin 2022 syksyllä ja työskentelen nyt Järvenpäässä yläkoulun laaja-alaisena erityisopettajana.

Arvostan elämää ja pyrin nauttimaan jokaisesta päivästä. Vapaa-ajallani luen, ulkoilen koirani kanssa, johdan partiossa sudenpenturyhmää, treenaan pianonsoittoa ja hakeudun erilaisiin kulttuuririentoihin. Liikumme paljon luonnossa perheeni kanssa. 

 

Poliitikkona olen aina asialinjalla ja keskityn etsimään parhaita mahdollisia ratkaisuja haasteisiin. Kuuntelen asiantuntijoita ja luotan tutkittuun tietoon. Uskon yhdessä tekemiseen ja yhdessä ajatteluun. Tarvittaessa puolustan kipakastikin tärkeiksi kokemiani asioita.

Toimin poliitikkona rohkeasti eteenpäin katsoen: tavoitteisiin tähdäten, kokonaisuuksia hahmottaen, ratkaisuja etsien, toisia kuullen ja kannustaen, oman kantani selkeästi esiin tuoden, asioita eteenpäin vieden sekä esimerkkinä toimien. 

Uuno-baari

Perustimme kahden ystäväni kanssa tänne Järvenpäähän edesmenneeseen Perhelän kortteliin legendaarisen kulttuurikuppila Uuno-baarin syksyllä 2012. Uuno syntyi tarpeesta saada nasta illanviettopaikka kaupunkiimme ja samalla varmistaa mielenkiintoinen ja monipuolinen kulttuuritarjonta täällä.

Uuno-baari suljettiin vuoden 2016 lopuksi. Muutaman vuoden aikana baarissa vietettiin satoja ikimuistoisia iltoja tanssin, musiikin, runouden, teatterin, synttäreiden, häiden sekä seurustelun merkeissä. Ideoimme ja perustimme myös kävelykatu Jannella toimineen Uunon terassin, joka tunnetaan uusien omistajien myötä nykyään viihtyisänä Fox Shedinä.

Uuno-baarin pyörittäminen opetti yrittäjyydestä, tarjosi mahdollisuuden luoda uutta ja kerrytti pääomista suurinta, sosiaalista pääomaa.

Erityisope

Olen työskennellyt yhteensä lähes kymmenen vuoden ajan perusopetuksen opettajan tehtävissä mm. Keravalla, Sipoossa sekä Järvenpäässä. Näistä vuosista toimin neljä ja puoli vuotta erityisluokanopettajana. Vuosina 2016-2018 toimin Jopo-. eli joustavan perusopetuksen opettajana.

Jopo-opena tehtäväni oli sparrata peruskoulun päättövaiheessa olevia koulumotivaationsa menettäneitä nuoria läpi peruskoulun ja tukea toisen asteen opintoihin hakeutumisessa. Aiemmin toimin kaksi vuotta erityisluokanopettajana SIpoossa ja yhden kevään Tuusulassa Kalliomaan sairaalakoulussa.

2022 syksyllä palasin erityisopettajan hommiin ja työskentelen Järvenpäässä yläkoulun laaja-alaisena erityisopettajana. Rakastan työtäni.

Brändien rakentaja

Jätin alkuvuodesta 2023 taakseni 4,5 vuoden rupeaman mainostoimisto Ohoi Creativen työntekijänä ja myöhemmin vielä yrittäjänäkin. Aloitin Ohoissa vuoden 2018 kesäkuussa ensin asiakkuusjohtajana. Syksyllä 2020 minusta tuli yrityksen osakas ja maaliskuussa 2021 siirryin yrityksen toimitusjohtajaksi.

Ohoilla etsin asiakkaillemme arvolähtöisen brändin rakentamisen ratkaisuja strategisesta brändisuunnittelusta palvelumuotoiluun ja erilaisten markkinointiviestien toteuttamiseen. Sain työssäni auttaa useita paikallisia ja lähialueen yrityksiä brändin rakentamiseen sekä markkinointiviestintään liittyvissä asioissa. Erityisosaamiseni oli pystyä palvelemaan myös useita erilaisia julkisen sektorin asiakkaita.

TYÖKOKEMUKSENI


08/2022
– Laaja-alainen erityisopettaja, Kinnarin koulu, Järvenpää

09/20201/2023 Yrittäjä, Ohoi Creative

6/20189/2020 Asiakkuusjohtaja, Ohoi Creative

8/2016 – 7/2018
Erityisluokanopettaja (JOPO), Kartanon koulu, Järvenpää

9/2012 – 2017 Yrittäjä, Perrok oy, Uuno-baari

5/2012 – 7/2012 Työharjoittelu, Suomen Benelux-maiden Merimieskirkko, Belgia

2/2012 – 5/2012 Ranskan ja ruotsin kielen tuntiopettaja, Sipoonjoen koulu, Sipoo

12/2011 – 5/2012 Myyjä, Alko

9/2010 – 6/2011 Au pair, Ranska

8/2008 – 7/2010 Erityisluokanopettaja, Sipoonjoen ja Sipoonlahden koulut, Sipoo

3/2008 – 6/2008 Erityisluokanopettaja, Kalliomaan sairaalakoulu, Tuusula

9/2004 – 6/2006 Englannin kielen lehtorin sijainen, luokanopettajan sijainen, Ahjon koulu, Kerava

KESKEISIMMÄT
LUOTTAMUSTEHTÄVÄNI


8/2023 –
Kuntaliiton hallituksen varajäsen

2023 –
Kirkkovaltuutettu, diakoniajohtokunnan jäsen, Järvenpään seurakunta

2022 – Aluevaltuutettu, Keski-Uudenmaan hyvinvointialue

3/2022 – 8/2023 Aluehallituksen jäsen, Keski-Uudenmaan hyvinvointialue

2022 – Keusote-kuntayhtymän hallituksen jäsen

8/2021 – 5/2023 Järvenpään kaupunginhallituksen varajäsen

8/2021 – 5/2023 Järvenpään kaupunginhallituksen talous- ja rahoitusjaoston jäsen

2017 – Järvenpään kaupunginvaltuutettu

2019 – 2021 Järvenpään kaupunginvaltuuston 2. vpj

2017 – 2021 Maakuntavaltuutettu

2018 – 2021Kuntaliiton valtuuskunnan jäsen

2020 – 2021 Järvenpään Vihreiden pj

2020 – 2022 Järvenpään Suzukiyhdistyksen johtokunnan jäsen

2015 – 2019 Järvenpään kaupunginhallituksen jäsen

2017 – 2019 Kiertokapula oy:n hallituksen jäsen

2016 – 2017 Uudenmaan Vihreiden pj

2013 – 2017 Vihreiden puoluevaltuuskunnan jäsen

2009 – 2016 Järvenpään kaupunginvaltuuston varavaltuutettu

2011 – 2016 Järvenpään kirkkovaltuuston jäsen

Ota yhteyttä

tiia.lintula@vihreat.fi