Että mitähän Jykkiä?

(Kolumnini Keski-Uusimaa -lehdessä ke 21.8.2024)

Alkaa huumori loppua. Järvenpään yhteiskoulun rakentamisen toista vaihetta on vatuloitu kaupunginhallituksessa viime kevät ja alkukesä. En tiennyt itkeä vai nauraa, kun kuulin terveiset juhannusviikon kaupunginhallituksen kokouksesta.

Siellä oli Kokoomuksen esityksestä tehty enemmistön voimin (muut vs. Vihreät ja SDP) jollain käsittämättömällä logiikalla päätös, että Kansakoulunkadun rakennuksen korjaamiseen varataan asiantuntijoiden arvioiman 15 miljoonan euron sijaan vain viisi miljoonaa euroa. Siis viisi, ei viisitoista.

Ei tarvitse olla mikään korjausrakentamisen ammattilainen ymmärtääkseen, ettei kolmasosalla annetusta budjettiarviosta saada sitä mitä kipeästi tarvitaan, eli terveellinen, turvallinen ja toiminnallinen koulurakennus. Joten mitä Jykkiä Kokoomus?

Kokoomus on kyllä väsymättä etsinyt keinoja säästää JYK2-hankkeesta, jonka rakentamisen piti alkaa viime keväänä. Maaliskuussa valtuusto päätti Kokoomuksen esityksestä täysin yllättäen, yhden äänen enemmistöllä (!) palauttaa jo hyväksytyn JYK2-hankkeen uudelleen valmisteltavaksi.

Kokoomuksessa oli syntynyt ”muutama hyvä idea”, joita haluttiin selvitettävän. Jos tehtäisiin sittenkin niin tai näin tai noin. Tai hei, mitä jos puretaan koko suojeltu Kansakoulunkadun rakennus?

Virkakoneisto valmisteli työtä käskettyä ja antoi selvityksensä ehdotettuihin vaihtoehtoisiin toteutustapoihin. Kesäkuun alussa pykälä tuotiin hallituksen päätettäväksi.

Annetuista asiantuntijaselvityksistä pystyi tekemään selkeästi sen johtopäätöksen, ettei mitkään esitetyt ideat olleet kovin hyviä. Käänsi ja väänsi hanketta miten päin vain, uusista ideoista ei ollut haastajaksi alkuperäiselle suunnitelmalle. Ei toiminnallisesti, eikä taloudellisesti.

Kaupunginjohtajan esitys olikin, että hankkeessa edetään aiemmin tehdyn investointipäätöksen ja tehtyjen suunnitelmien mukaan. Hankkeen tarkemmasta toteutusaikataulusta päätettäisiin syksyllä investointiohjelman yhteydessä. Pykälä jäi pöydälle kahdeksi viikoksi, kunnes ilmassa alkoi olla päätöksentekokykyä.

Jo aiemmin mainitun käsittämättömän muutosesityksen lisäksi Kokoomus teki myös toisen masentavan muutosesityksen. Vaikka se siis oli jo esittänyt Kansakoulunkadun rakennuksen korjaamiseen viisi miljoonaa euroa, haaveili se näemmä edelleen koko pytingin purkamisesta. Sekavaa.

No, joka tapauksessa Kokoomus esitti, että kaupunginvaltuustolle tuli tehdä selvitys Kansakoulunkadun rakennuksen suojelumerkinnän purkamisesta.

Pykälän liitteistä käy ilmi viranhaltijoiden selkeä näkemys, että suojelumerkinnän purkamiseen liittyy lainsäädännöllisiä haasteita todennäköisine vuosien valituskierteineen. Tätä näkemystä puolsivat myös Kuntaliitto sekä Keski-Uudenmaan aluemuseo.

Noh onneksi tämä kulttuurihistoriallisvihamielinen esitys hävisi äänin 6-4, kun Perussuomalaisetkin olivat tässä asiassa Vihreiden ja SDP:n kanssa samalla kannalla. Suojelumerkintä on ja pysyy.

Että sellaista. Mitä seuraavaksi? Asia tulee syksyllä valtuuston käsittelyyn investointiohjelmasta päättämisen muodossa. Valtuustolla on halutessaan kaikki valta korjata hallituksen vahingollinen päätös ja osoittaa JYK2-hankkeelle sen tarvitsema määräraha.

Vaikealta näyttää hallitustyöskentely. Vaikeus on näkynyt monissa isoissa päätettävissä asioissa. Kun lukuisista asiantuntijoiden antamista selvityksistä huolimatta hallituksen enemmistö asettuu esittämään aivan omiaan, se on joko luottamuksen puutetta tai tosiasioiden kieltämistä. Niin tai näin, aivan varmasti vahingollista kaupungillemme.

Kirjoittaja on järvenpääläinen erityisope, alue- ja kaupunginvaltuutettu (vihr.) sekä kirkkovaltuutettu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *