Tag Archives: talous

§74: Talouden ja toiminnan seuranta: osavuosiraportti 2025

Ryhmäpuheenvuoro kaupunginvaltuustossa 15.9.2025 Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat ja muut kokousta seuraavat Taloutemme ennustamista on kuvattu viime vuosina sumussa suunnistamiseksi. Sen verran sakeaa säätä on ollut ilmoilla, että kaupunkimme tulopuolen ennustaminen on ollut todella hankalaa samalla kun on valmistauduttu TE-palveluiden haltuunottoon ja yritetty hillitä erityisesti opetuksen ja kasvatuksen menojen kasvua. Jännityksellä olemme seuranneet verotulojemme kehittymistä ja […]

Tilannekuvani Järvenpään kasvusta ja taloudesta

Julkisessa keskustelussa on ollut valloillaan kummallinen negistely liittyen kaupunkimme kasvuun. Yksi julistaa kasvun olevan holtitonta ja toisen mielestä tänne rakennetaan liikaa liian pieniä koppeja. Kolmas laskee, etteivät tänne muuttaneet uudet asukkaat ole nostaneet tarpeeksi verotulojamme, josta intoutuneena neljäs pohtii miten saisimme tänne parempia veronmaksajia. Väkevää on myös kuntaveron korottamisen vastustaminen antamalla ymmärtää, että palveluista riittää […]