JYK3, eli Kansakoulunkadun suojeltu koulurakennus tulee peruskorjata kerralla ja kunnolla

Arvoisat järvenpääläiset!

Tein kaupunginhallituksessa Satu Tuomisen kannattamana investointiohjelmaan muutosesityksen, joka kuului seuraavasti: “Kaupunginhallitus päättää, että JYK3-hankkeelle varataan 7,5 miljoonaa lisää määrärahaa peruskorjaukseen (ei kevennetty), jonka yhteydessä toteutetaan myös salaojien uusinta. Määrärahavarausta muutetaan seuraavasti: vuodelle 2027 muutetaan 7 150 000 ja vuodelle 2028 7 150 000.”

Tämä muutosesitys hyväksyttiin. Haluan vielä selventää mistä on kyse. 

Kaupunginhallituksen enemmistö katsoo, että JYK3-hanke, eli Kansakoulunkadun vanha, kulttuurihistoriallisista syistä suojeltu koulurakennus tulee peruskorjata kerralla ja kunnolla. Tämä edellyttää samalla investointimäärärahan palauttamista hankkeen alkuperäiseen, noin 15 miljoonan euron tasoon. 

Peruskorjauksen ajankohta tulee kuitenkin arvioida huolellisesti ensi kevään aikana osana palveluverkosta päättämistä. Kansakoulunkadun koulurakennuksen laajan peruskorjauksen hankesuunnitelma tulee päivittää vastaamaan nykyisiä ja pitkän aikavälin tarpeita ja kiinnittää erityistä huomiota sisäilmaan liittyvien riskien taklaamiseksi.

Investointiohjelmasta päättämällä valtuusto sitoutuu edistämään siinä mainittuja investointeja ja osoittaa niille määrärahan, jota ei voi ylittää. Jokaisesta laajemmasta hankkeesta tehdään kuitenkin vielä erillinen investointipäätös ja hyväksytään investointia tarkentava hankesuunnitelma. Niin myös tässä hankkeessa.


Investointiohjelmasta päättäminen on osa taloussuunnitelmaa ja sillä on myös vaikutusta käyttötalouteemme. Siksi on tärkeää, että investointiohjelman riveillä on mahdollisimman totuudenmukaisia lukuja. Investoinneille esitettyjen määrärahojen tulee olla asiantuntijoiden arvioimia. Arvioita ne kuitenkin aina ovat ja budjetit tarkentuvat sitä mukaa mitä lähemmäksi hankkeen toteutusvaihetta päästään. Lopulliset budjetit nähdään vasta hankkeiden valmistuttua.

Kansakoulunkadun laajaan peruskorjaukseen on viisautta varautua jo tässä kohtaa totuudenmukaisilla euroilla, vaikka hankkeen toteutusvuodet (ja eurotkin) voivat vielä valmistelun myötä muuttua. Keskeisintä on kuitenkin antaa selkeä signaali siitä, että meneillään ollut “kevyemmän, peruskorjausta siirtävän remontin” valmistelu tulee keskeyttää. 

Kerralla ja kunnolla remontoiminen on elinkaariajattelun näkökulmasta taloudellisesti ja toiminnallisesti järkevää. Näin saamme käyttöömme sekä pedagogisiin, että harrastamisen tarpeisiin vastaavat terveelliset ja turvalliset tilat samalla kun huolehdimme kulttuurihistoriamme vaalimisesta.

Hankkeen historiaa

Kansakoulunkadun koulurakennuksen remontin osalta on periaatteessa kyse paluusta alkuperäiseen, tammikuussa 2023 hyväksyttyyn laajan peruskorjauksen mukaiseen hankesuunnitelmaan. Hankesuunnitelma kulki silloin nimellä “JYK2” sisältäen sekä Kansakoulunkadun rakennuksen peruskorjauksen, että vaativan erityisen tuen tarpeisiin pääasiassa rakennettavan uudisrakennus “Nopan”.


Pöytäkirja ja hankesuunnitelmadokumentti täällä: https://jarvenpaa.cloudnc.fi/fi-FI/Toimielimet/Kaupunginhallitus/Kokous_1612023/Jarvenpaan_Yhteiskoulu_JYK_2vaihe_hankes(28793)

Kaksi vuotta sitten syksyllä 2023 valtuusto päätti sopeuttaa kaupunkimme taloutta karsimalla investointeja n. 40 miljoonalla eurolla. Tässä rytäkässä jo lähellä rakentumistaan oleva JYK2-hanke otettiinkin yllättäen uudelleentarkasteluun valtuuston päätöksellä äänin 25-26 maaliskuussa 2024.


Pöytäkirja täällä: https://jarvenpaa.cloudnc.fi/fi-FI/Toimielimet/Kaupunginvaltuusto/Kokous_432024/Investointiohjelman_202433_karsinta(34298)

Siitä alkoi koko kevään kestänyt vaihtoehtoisten toteutustapojen selvittäminen. Jotkut poliitikot halusivat selvittää rakennuksen purkamisen mahdollisuutta suojelumerkinnästä huolimatta. Se ei saanut enemmistön tukea. Virkavalmisteluna tutkittiin useampaa eri toteutusvaihtoehtoa, mutta yhdestäkään niistä ei ollut haastajaksi alkuperäiselle suunnitelmalle. Hallitus päätti kuitenkin kesäkuussa 2024 yllättäen pienentää peruskorjauksen investointimäärärahaa 15 miljoonasta viiteen miljoonaan.

Pöytäkirja täällä: https://jarvenpaa.cloudnc.fi/fi-FI/Toimielimet/Kaupunginhallitus/Kokous_1762024/JYK_2_hankkeen_toteutuksen_valmistelulin(35273)

Sitten syksy 2024 selvitettiin mitä sillä saadaan. No ei saatu sitä mitä tarvitaan, mutta lopulta helmikuussa 2025 hallitukselle esiteltiin vaihtoehtona “kevennetty, peruskorjausta siirtävä remontti”, jonka hintalappu keveydestään huolimatta on 7,5 miljoonaa euroa. Tämä on noin puolet laajan peruskorjauksen hintalapusta. 

Asiantuntijaselvitysten mukaan kevenetty korjaus sisältää kuitenkin huomattavia sisäilman laatuun ja rakennuksen sekä sen teknisten laitteiden kuntoon liittyviä riskejä. On epäselvää montako vuotta lisäaikaa perusteellisemmalle remontille kevyellä korjauksella lopulta voidaan ostaa. Käyttäjien kommentteja lukiessa on myös ilmeistä, ettei kevyellä korjauksella pystytä vastaamaan nykyaikaisiin pedagogisiin tarpeisiin.

Asiassa äänestettiin laajan ja kevyen korjauksen välillä. Kevyt korjaus voitti.


Pöytäkirja täällä: https://jarvenpaa.cloudnc.fi/fi-FI/Toimielimet/Kaupunginhallitus/Kokous_1722025/JYK_2_hankkeen_toteutuksen_valmistelulin(41563)

Pitäisi olla itsestäänselvää, että koulukäyttöön tuleva rakennus remontoidaan käyttäjien terveys, turvallisuus ja toiminnallisuus parhaalla mahdollisella tavalla huomioiden. 

Peruskorjatussa Kansakoulunkadun rakennuksessa tulee olemaan esi- ja alkuopetusta, matemaattisten aineiden opetusta, taito- ja taideaineiden opetusta, liikuntasali aputiloineen, toiminnallinen terapiatila sekä keskitetty hallinto ja opiskeluhuolto. Tilaa on 300 oppilaalle.

Järvenpään kulttuuriympäristön hoitosuunnitelmassa vuodelta 2017 todetaan Kansakoulunkadun rakennuksesta, eli entisestä Keskuskoulusta seuraavaa:

“Keskuskoulu on valmistunut vuonna 1952. Sen on suunnitellut arkkitehti Arvo Aalto. Näyttävän rakennuksen rapattuja ulkopintoja koristavat liuskekivi sokkelissa sekä punatiili ikkunoiden ympärillä. Rakennus ilmentää hienosti aikakautensa kouluarkkitehtuuria. Kokonaisuuteen liittyy koulua ympäröivä 1950-luvun kerrostaloasutus.”

Arvostuskriteereiksi on nostettu tyypillisyys, edustavuus, alkuperäisyys, historiallinen todistusvoimaisuus, rakennustaiteelliset arvot sekä ympäristöarvot. 

Julkisorganisaationa meillä on asukkaidemme hyvinvoinnin edistämisen lisäksi velvollisuus vaalia myös kulttuuria sekä sen historiaa. 

Kansakoulunkadun suojeltu koulurakennus tulee peruskorjata kerralla ja kunnolla.

Ystävällisesti, 

Tiia Lintula, Järvenpään kaupunginhallituksen jäsen (vihr.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *