Näihin vaaleihin ehdolle lähteminen ei ollut minulle itsestäänselvyys. Kieltäydyin ehdokkuudesta monta kertaa, kunnes sitten viimein, kohtuullisen vakavasta poliittisesta turhautumisestani toipuneena lopulta suostuin.
Se on ehkä ihan luonnollista välillä sukeltaa turhautumisen puolelle näissä hommissa. On hyvä miettiä miksi tätä kaikkea tekee ja mitä tällä pyrkii saavuttamaan. Kävin ihan kunnon kriisin viime kevään jälkeen. Mietin, että olenko tällaisena ratkaisuhakuisena ja avoimen uteliaana kehittäjäihmisenä aivan oikeassa paikassa, oikeiden ihmisten kanssa tekemässä aivan oikeita asioita?
Mihin turhauduin?
-Vaihtoehtoisiin totuuksiin. Joidenkin kanssapoliitikkojen julkilausumia lukiessani ei voi kuin hämmästellä sitä joko totaalisen väärinymmärryksen määrää tai pahimmassa tapauksessa häikäilemättömän tarkoitushakuisuuden määrää.
-Poliitikkojen roolin käsittämisen epäyhdenmukaisuuteen. Kukin tekee politiikkaa tyylillään. Toiset kokee sen harrastuksena, toiset suhtautuvat kuin toiseen työhönsä. Tästä seuraa esimerkiksi se, että sitoutumisaste keskinäisen luottamuksen rakentamiseen vaihtelee. Keskinäinen luottamus on kuitenkin kaiken a ja o, kun halutaan rakentaa kestävää ja kehittävää toimintakulttuuria, jolla saada aikaan parhaita mahdollisia ratkaisuja. Tämä koskee myös luottamussuhdetta virkahenkilöiden ja luottamushenkilöiden välillä. Jos poliittisia päättäjiä ei lähtökohtaisesti koeta voimavaraksi koko organisaation toiminnassa, hankaluuksia tulee.
-Systeemin hitauteen ja ajoittaiseen näennäisyyteen. Toisinaan ne kuuluisat byrokratian rattaat vaan ovat tuskastuttavan hitaat. Toisinaan päätettävien asioiden joukossa on sellaisia asioita, joita ei minusta tarvitsisi olla ollenkaan. Fantasioin usein siitä, miten tämä koko pulju pitäisi järjestää niin, että se olisi mahdollisimman tarkoituksenmukainen. Eli niin, että se valjastaisi poliittiset toimijat sekä virkahenkilöt sujuvalla ja vaikuttavalla tavalla rakentamaan meille kaikille parasta mahdollista hyvää.
-Koventuneeseen yhteiskunnalliseen ilmapiiriin. Tämä ahdistaa. Enkä oikein ole vielä löytänyt tapaani puuttua siihen. Mitä voi antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos? Mihin pitää ehdottomasti puuttua, missä ja miten väsyttämättä itseäni liiaksi?
Miten toivuin?
Kun sain aikani märehtiä niin lopputulemana oli sisuuntuminen. Demokratian edistäminen on jo itsessään liian tärkeää heitteille jätettäväksi. Ymmärsin myös, että minua sytyttää nimenomaan hyvinvointialueisiin liittyvät kysymykset heikoimpien aseman nostamisesta kaikkien meidän elämää edistävien palvelujen järjestämiseen. Eikä tätä tosiaan tehdä yksin. Vaan yhdessä. Minulla onkin ilo työskennellä monen fiksun ihmisen kanssa niin omasta puolueesta, kuin muistakin puolueista. Asiantuntevia ja yhteistyöhakuisia virkahenkilöitä unohtamatta.
Tässä täysin uuden äärellä, on myös mahdollisuus luoda uutta. Uusia fiksumpia rakenteita, uusia tarkoituksenmukaisempia rooleja sekä uutta, rakentavampaa toimintakulttuuria. Sellaisesta mä tykkään. Sellaiseen mä uskon.
Kiitos tuestanne 🙏🏻
Tiia
