”Peruskoulun pitää olla paikka, joka tarjoaa turvallisen yhteisön”

(Haastatteluni ”Ehdolla eduskuntaan” -juttusarjassa Keski-Uusimaa -lehdessä 7.3.2023)

Tiia Lintula (vihr.) haaveilee työstä, jossa voisi olla hyödyksi mahdollisimman monelle.

1. Mikä on suosikkipaikkasi kotikunnassasi ja miksi?

– Suosikkipaikkani Järvenpäässä on tietenkin upea Tanhuniittymme. Koen asuvani puistossa, ihanien ihmisten äärellä. Lenkkeilen myös koirani kanssa lähes päivittäin Boogien yritysalueen ja Ristinummen välisessä Vesipisaroiden puistossa. Sieltä jatkamme läpi Ristarin ja Ainolan ohi Paatelan tiluksille sekä Rantapuistoon.

2. Mikä oli lapsuuden haaveammattisi ja mistä vielä haaveilet?

– Olin vielä yläkoulussa vakuuttunut siitä, että minusta tulee lääkäri. Ihmisten kohtaaminen ja auttaminen on puhutellut aina. Haaveilen pienestä rivitalopesästä Saariselältä sekä työstä, jossa voin olla mahdollisimman hyödyksi mahdollisimman monelle.

3. Kuvaile itseäsi kolmella adjektiivilla.

– Luova, rohkea, empaattinen.

4. Kerro jotain, mitä muut eivät vielä sinusta tiedä.

– Haaveilen kirjan kirjoittamisesta ja kirjoittajana kehittymisestä.

5. Mikä on tärkein vaaliteemasi ja miksi juuri tämä?

– Peruskoulu turvaamassa lasten ja nuorten hyvinvointia. Olen itse peruskoulun pelastama. Rakastin koulua ja rakastan yhä. Sen pitää olla paikka, joka saa uskomaan itseensä ja omiin kykyihinsä. Paikka joka tarjoaa turvallisen yhteisön, johon kuulua.

Asuinpaikka: Tanhuniitty, Järvenpää
Ikä: 42
Perhe: 8-vuotias poika, Ninni-koira ja ex-mies.
Ammatti: Erityisope
Koulutus: Teologian kandidaatti
Luottamustoimet: Alue- ja kaupunginvaltuutettu, aluehallituksen jäsen K-U:n hyvinvointialue, kirkkovaltuutettu.
Motto: Parempi valaista kuin vain loistaa.
Harrastukset: Partiossa johdan sudenpentulaumaa, harjoittelen pianonsoittoa ja antaudun taiteelle ja kulttuurille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *